Tapasin eilen muukalaisen. Asetin syötävää ruokapöydälle, juotavaa juomapaikalle ja musiikkia paikkaan, missä voi kuunnella. Ja kolmiyhteisen Jumalan nimeen hän siunasi minut ja minun perheeni ja karjani. Ja leivonen lauloi lauluaan: usein, usein, usein kulkee Kristus muukalaisen hahmossa. (irlantilainen siunaus)
Kotikirkkomme, Kristuksen kirkastumisen kirkon, alttaritaulussa kulkee raja pyhän ja arjen välillä. Raja Jumalan valtakunnan ja ihmisten maailman välillä on kuitenkin niin hienovarainen, että sen havaitseminen on mahdotonta. Vaikka Kirkastusvuoren tapahtumia esittävää maalausta katselisi tuntikausia, raja taivaallisen ja maallisen välillä pakenee aistiemme ja ajatustemme määrittelyjä. Taivaallinen murtautuu osaksi ihmisen maailmaa.
Messussa nämä kaksi maailmaa kohtaavat toisensa. Emme kykene sanomaan, mihin arki päättyy ja mistä juhla alkaa. Vaikka tiedämme, että elämme keskellä tämän maailman iloja ja suruja, tunnistamme salatulla tavalla, että Pyhä on läsnä. Olemme asettaneet esille kättemme työn: ruokaa ruokapöydälle, juomaa juomapaikalle ja musiikkia kuunneltavaksi, mutta aavistamme, että niissä on läsnä myös Kristus.
Haluamme etsiä rajaa, missä Jumalan maailma ja ihmisten maailma kohtaavat. Haluamme lähteä polulle, jolla jumalanpalvelus tulee enemmän inhimilliseksi, mutta samalla kulkee kohti hengellistä syvyyttä. Kulku voi olla haparoivaa, mutta etsivä löytää.
Herra, meidän on tässä hyvä olla. (Matt. 17:4)
